tiedote19042026
Sosiaalisessa mediassa on syytetty yhdistystä yhdistyslakirikkomuksesta vuoden 2023 kokouskutsun ja kokouspöytäkirjan osalta.
Tämä tiedote on laadittu yhteistyössä lakimiehen kanssa.
Vuosikokouksen 2023 pöytäkirja on laadittu yhdistyslain mukaisesti, asia oli esityslistalla asianmukaisesti omana pykälänään, kokouksessa äänestettiin ja päätös kirjattiin. Yhdistyslain 24 §:n mukaan päätöstä 23 §:ssä mainitussa ja muussa siihen verrattavassa asiassa ei kokouksessa saa tehdä, ellei asiaa ole mainittu kokouskutsussa. Kasvattajalistaa koskeva asia oli asianmukaisesti esityslistalla omana kohtanaan.
Väite siitä, että kasvattajalistasta päätettiin "muissa asioissa" (kohta 18), on pöytäkirjamerkintöjen perusteella virheellinen. Kohta 18 "Muut asiat, joista voidaan keskustella muttei päättää" on erillinen pykälä, jonka kohdalla todetaan: ”ei muita asioita.”
Yhdistyslain 32 §:n mukaan moitekanne on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Jollei kannetta nosteta määräajassa, päätöstä on pidettävä pätevänä.
